Tuesday, April 17, 2012

17,7 km klo 7.30

Olen 10K kurssilla, talla kertaa virallisesti rekisteroityneena. Viime periodissa rekisteroidyin 5K, mutta juoksin 10K ohjelman mukaan. Tassa periodissa 10K kurssi on lisaksi epavirallinen puolimaratonvalmennuskurssi. Joka tiistai sain tehda pidemman juoksun ja aloitin jo 7.30. Ensimmainen oli 9 mailia, mutta juoksin vahingossa 9,5. Toinen oli 10 mailia, mutta juoksin vahingossa 10,5. Tanaan oli 11 mailia eli 17,7 km ja juoksin aivan oikein! Paitsi etta unohdin laittaa sekunttikellon uudestaan kayntiin liikennevalojen jalkeen, joten en tieda mika lopullinen aikani on. Mina en vaan osaa. 

Juoksu tuntuu yllattavan leppoisalta ja enka ole valmistautunut naihin pidempiin juoksuihin mitenkaan erityisesti. Laitan pari rusinaa taskuun ja juon urheilujuomaa ennen ja jalkeen. Ja tietty kahvia. Kun sanon yllattavan leppoisalta, tarkoitan, etta pystyn jatkamaan paivaani normaalin aikataulun mukaan. Tottakai mun jalkoihin sattuu ja lihakset jumittaa seuraavana paivana. Puolikkaaseen on enaa kaksi viikkoa. Teen yhden pidemman juoksun perjantaina (paitsi jos olen taas Smith Rockilla) ja sitten lepailen. Ensi viikon tiistaina juoksemme 6 km ja torstaina en saa menna juoksukurssille ollenkaan. Eipa paljon haittaa, kerta torstai on intervallipaiva. Yok.

Nyt kayn lapi kiipeily 1 -kurssin materiaalit, jotta tiedan mita minun pitaa sanoa. Ohjaaminen on ihan alyttoman kivaa. On todella hauskaa jutella opiskelijoiden kanssa, neuvoa heita ja muistella, etta miten peloissani ja pihalla mina olin puoli vuotta sitten. Toivottavasti mina onnistun motivoimaan heita yhta lailla kuin minun opettajat motivoivat minua. Kiipeily on ollut tahan mennessa hauskaa juuri siksi, etta olin motivoitunut ja opin nopeasti. Oppimiskayra on huima, kun perustekniikka alkaa olla hallussa. Korkeanpaikankammo katoaa ja ulos paasy avaa taas uusia oppimismahdollisuuksia. Sisalla kiipeily kyllastyttaa minua suunnattomasti talla hetkella. Tahdon ulos! :)

No comments:

Post a Comment